Yhdistyneet Arabiemiirikunnat – UAE

Dubaihin matkustaminen

Vielä 1990-luvulla Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien yli lennettäessä koneen ikkunasta näkyi ennen kaikkea kilometri toisensa perään jatkuvaa jylhää hiekka-aavikkoa.

Se oli silloin. Nyt noin kolme vuosikymmentä myöhemmin maa on muuttanut muotoaan paikaksi, jossa huippumoderni yhdistyy perinteiseen – paikaksi, jossa mikään unelmaprojekti ei tunnu mahdottomalta toteuttaa. Arabian niemimaan kaakkoisosan modernisointi lähti vauhdilla käyntiin, kun alueelta löydettiin öljyä 1950-luvun loppupuolella.

Solnedgång i öknen i Förenade Arabemiraten

Koostumus ja hallinto

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat on ollut monarkia ja autonomisten emiraattien liittovaltio vuodesta 1971 lähtien. Maa koostuu seitsemästä emiraatista

Jokaista emiraattia johtaa monarkki (tai emiiri), ja nämä seitsemän monarkiaa muodostavat yhdessä maata hallitsevan the Federal Supreme Council -neuvoston. Perinteisesti maan presidentiksi valitaan Abu Dhabin emiiri. Maan virallinen kieli on arabia ja sen virallinen uskonto on islam.

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat nyt

Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien itsenäistyttyä ja öljyn löydyttyä 1900-luvun toisella puoliskolla maan kehitys on suorastaan syöksynyt eteenpäin. Vaikuttavista pilvenpiirtäjistään, maailman korkeimmasta rakennuksesta Burj Khalifasta sekä kuuluisista palmusaarista tunnettu Dubai on nykyisin maailmankaupunki, jonka suuntaan kaikkien katseet kääntyvät ja jonne turistit virtaavat. Dubain matkailutoimiston mukaan kaupungissa kävi vuonna 2016 ennätykselliset 14,9 miljoona vierailijaa.      

Nyår i Förenade Arabemiraten

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ovat samalla kuitenkin paljon enemmän kuin vain Dubai. Alle kahden tunnin matkan päässä Dubaista sijaitsee kuusi muuta emiraattia, jotka odottavat löytämistä. Tutustu ainakin yhtä futuristiseen pääkaupunkiin Abu Dhabiin. Vaella pitkin Fujairahin liidunvalkeita paratiisirantoja.  Lumoudu Ras Al Khaimahin 7000-vuotisesta historiasta ja majesteettisista vuorijonoista. Vieraile maan kulttuurin kehdossa Sharjahissa ja sen lukuisissa museoissa ja itämaisissa nähtävyyksissä. Tai nauti hurmaavien emiraattien Ajmanin ja Umm Al Qaiwainin rauhallisesta ilmapiiristä.   

Arabiemiraatit tarjoavat lähes loputtoman määrän aktiviteetteja ja upeita elämyksiä. Maa on itsestäänselvä matkustuskohde niin seikkailunhaluiselle matkailijalle kuin rantalomasta ja auringosta haaveilevalle nautiskelijalle.

Lyhyesti

Väkiluku: 9,27 miljoonaa (2016)

Pinta-ala: 83 600 neliökilometriä.

Ilmasto: Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa on trooppinen ilmasto ja erittäin korkea keskilämpötila.

Sähkö: 220/240 voltin jännite. Sovitin tarvitaan mm. erilaisen seinäpistorasian vuoksi.

Passi ja viisumi: Pohjoismaiden kansalaiset tarvitsevat viisumin.

Valuutta: Dirhami (AED).

Aikavyöhyke: UTC +4 (ei kesäaikaa)

Lippu:

Förenade Arabemiratens flagga

UAE:n matkaoppaat